keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Miinus 153 päivää. Cow - pyhä lehmä (jatkoa)



Miinus 153 päivää. Cow – pyhä lehmä


Muu, muu! Muu, Muu! Kling, klong, kling, klong! Wake up! Don’t sleep your life away! Muu, muu! Muu, Muu! Kling, klong, kling, klong! Wake up! Don’t sleep your life away!  Kuin tuntitolkulla. Tartun nopealla otteella kiinni herätyskelloon ja heitän sen seinään. Aamu aamun perään sama fyysinen ja henkinen helvettini herää kuin väkisin maaten. Joka aamu en tosin hajota kelloa, mutta tämä aamu onkin edellisiä helvettejä jotenkin erityisempi. Jollain selittämättömällä tavalla.
Jälkikäteen tulisin ihmettelemään uudelleen ja uudelleen kuinka ylipäätään pystyin avaamaan silmäni noihin helvetteihin ja kestämään, väistelemään kaikki roihuavat tulikuopat ja elämän pysäyttävät ja tuhoavat laavavirrat ja tippuvat tulipallot, joiden seassa seikkailin päivästä toiseen kuin sankari konsanaan. En usko helvettiin, mutta tiedän kuuluvani sinne missä elän.
Jokapäiväinen ihme nostaa minut ylös sängystä. Kello? Niin, rikki, katki, poikki ja palasina. Se oli minulle rakas; lahja lapsuudesta, joka tosiaan oli lehmä, joka ammui ja kilinkolisteli huutaen hereille. Lehmä, jonka suun olin tukkinut lapsuuden lempijoukkueeni kovin puhki kuluneella rannerätillä. Olin herännyt tai ollut heräämättä tuohon mylvinään 7832 aamuna. Rakentaminen ottaa aikansa ja säilyttäminen – ehjänä pitäminen, käyttäminen – voi kestää vuosia. Silti kaikki on ylen helppoa hajottaa hetkessä. Yksi sana, yksi teko, tekemättä jättäminen.
Otan tuhkakupista puoliksi poltetun tupakan ja sytytän sen istuessani vielä sängyn laidalla. Vihaan polttaa, mutta on myönnettävä sen lisäksi, että poltan kuin korsteeni, aamun ensimmäisen olevan jotenkin taivaallinen. Tulipesän ihana poltteen rahina. Kuin elokuvien huumekohtauksista tutusti tunnen lämpimän savun lipuvan keuhkojeni perukoille kuin käsi naisen erogeenisille alueille. Syke, sydän. Vereen. Lämmintä kihelmöivää tykytystä kehossani. Pidätän pitkän imaisun sisääni saattamaan saastaa, joka nyt tuntuu lämpimältä ja turvalliselta kuin kohtu. Tulipesästä noussut savu kiemurtelee leijuen taianomaisesti edessäni. Pidätän vielä hetken ennen kuin puhallan lämpimän turvan ulos hajottamaan taianomaisuuden kaiken sekoittuessa tasaiseksi haisevaksi tupakansavuksi. Nousen katsomaan mikron kelloa polttaen lopun katalasta pötkylästä, jonka tumppaan keittiön pöydän tuhkakuppiin. 

  -  V.S. Paavolainen

Matkalla Ithakaan

Istun Pariisin puiston penkillä lukien Coelhon Zahiria. Tarina alkaa - kuinkas ollakaan - Pariisista. Vaimo on kadonnut, omani onneksi vierelläni. Zahirin alussa on toinenkin lainaus Raamatun jakeen lisäksi. Kirjailija on minulle tuntematon, mutta lainaus kertoo minulle paljon ja vahvistaa tunnetta, etten kulje tällä Pariisin tiellä yksin, en tiellä kirjoittaakseni kirjan, enkä elämässä. Tie on tarkkaan ja huolella valittu minulle. Jos ymmärrän kulkea sen aistit auki vastaanottaen, olen perillä ennen kuin sinne saavun, koska perillä ei ole mitään. Silloin kaikki on jo tehty.

"Kun lähdet matkaan kohti Ithakaa, toivo että tie sinne on pitkä [ ] Laistrygonialaisia, kyklooppeja, hurjaa Poseidonia sinä et kohtaa, ellet kanna heitä mukanasi sielussasi, [ ] Alati pidä Ithaka mielessä. Määräsi  on päätyä sinne. Silti, älä lainkaan kiiruhda matkalla. Parempi että sitä kestää monta vuotta   [ ] Ithaka antoi sinulle verrattoman matkan. Ilman Ithakaa et olisi lähtenyt liikkeelle. Mutta enempää sillä ei ole antaa. Vaikka näkisit sen köyhäksi, Ithaka ei ole pettänyt. Niin viisastuneena, niin paljon kokeneena olet jo mahtanut ymmärtää mitä Ithakat merkitsevät."

  -  Konstantinos Kavafis (1863-1933)
      (Lainaus kirjasta: Paulo Coelho, Zahir


Tiedän tämän kirjan olevan Ithaka. Se on huutanut ja vaatinut itseään kirjoitettavaksi jo viisi pitkään vuotta. Löytyi Ithakasta mitä hyvänsä olen saavuttanut matkan varrella sen, mikä minun on täytynyt. Tämä matka on käytävä läpi, jotta oppisin itseni syvältä sisältä ja kävisin uudelleen siellä missä kenenkään ei tulisi sallia käydä. Mutta joidenkin on pakko - ehkä koska muuten ei ole uutta alkua. Nyt minun on myös otettava mukaan laistrygonialaisia, kyklooppeja ja hurja Poseidon, koska heidän on tällä matkalla hävittävä taistelussa, ja jäätävä sinne missä aion käydä. Ithakaan en heitä enää raahaa mukanani.


Ps. Laistrygonialaiset ova ihmissyöjäjättiläisiä Homeroksen Odysseuksesta, kykloopit yksisilmäisiä jättiläisiä ja Poseidon tietenkin merten Jumala